Olemme merikarvialainen LVI-tuotteita ja muita erikoismessinkituotteita valmistava tehdas ja valimo.
Yrityksen perustajia ovat Reijo ja Tapani Kuusinen. Yrityksemme on perustettu vuonna 1981,
mutta Reijo Kuusisella on ollut pitkä historia yritysmaailmassa jo sitä ennen.
Vuonna 1952 Reijo Kuusinen aloitti yrittäjänä ja oli tuolloin putkimies. Tämän jälkeen hän on myös
valmistanut mm. kiukaita ja öljysäiliöitä sekä pyörittänyt vesijohtoliikettä ja kaivoporausliikettä.
Vuonna 1969 Reijo Kuusinen aloitti messinkihuonekalujen valmistamisen ja perusti yrityksen
nimeltään UFO-Tuote. Yritys toimi noin seitsemän vuotta, kunnes hän vuonna 1976 lopetti muut
liiketoimensa ja perusti poikansa Tapani Kuusisen kanssa yrityksen nimeltä RTK-putkiasennus.
Nykyään lyhennettä RTK käytetään tuotemerkkinä.
Vuonna 1978 Reijo ja Tapani Kuusinen ostivat ensimmäisen sorvinsa ja vuonna 1981 he perustivat
nykyisen yrityksemme. Osakeyhtiöksi yrityksemme muutettiin vuonna 2000.
Nykyään valamme ja sorvaamme messinkituotteita, joista yleisempiä ovat puserrusliittimet, jakotukit,
muoviputkenliittimet, kuulapikaliittimet, pullopesimet ja vesipostiventtiilit. Valmistamme tuotteita myös
asiakkaan toivomuksesta.
Yrityksemme toimitusjohtajana toimii Tapani Kuusinen ja työntekijöitä hänen lisäkseen on
yrityksessämme 15. Keskitymme tuotannossamme suurimmaksi osaksi kotimaan markkinoihin,
mutta vientiä on myös Meksikoon.